tiistai 23. toukokuuta 2017

Hiukset kesäkuntoon luonnollisemmin - savivaalennus

Olen elellyt oman tukkavärini kanssa viimeiset viitisen vuotta. Hiukset ovat saaneet kaivattua lepoa myrkyllisistä ja haitallisista kemikaaleista. Ne ovat vahvistuneet, katkeily on vähentynyt sekä kasvu on nopeutunut. Edellä mainituista seikoista voi päätellä, että tavanomaiset - kemikaaleja täynnä olevat - hiusvärit eivät todellakaan tee kutreille hyvää. Hiukseni voivat nyt paremmin kuin koskaan aiemmin - jos siis lapsuusaikoja ei oteta mukaan.

Elo omien hiusten kanssa on ollut mukavaa. Olen oppinut pitämään omasta melko värittömästä väristäni eikä värjäyshaaveita ole juurikaan ollut. Kesäisin hiukset ovat muuttuneet auringon ja UV-säteilyn vaikutuksesta kauniin vaaleiksi ja väri on tullut eloisamman näköiseksi pienten aurinkoraitojen ansiosta. Kaikki kuitenkin varmasti ymmärtävät, että kutrien vaalennus kesähelteillä ei ole se suotavin vaihtoehto - hyvää se ei tee, ei varmasti. Hiukset tulisi aina suojata asianmukaisilla aineilla tai peittää esimerkiksi hatun tai muun asusteen avulla.

Jotta en juodu enää kärtsäämään hiuksiani auringossa vaaleiksi tai työntämään kaikenmaailman haitallisia kemikaaleja päähäni, päätin kokeilla luonnollisempaa ja ekologisempaa vaalennusmenetelmää, savivaalennusta.

Savivaalennus tehdään kolmen aineen yhteisvaikutuksella. Massa koostuu hapetteesta (=vetyperoksidi), ruokasoodasta sekä savijauheesta. Seos levitetään huolellisesti syväpuhdistettuihin hiuksiin, jonka jälkeen hiukset peitetään kelmun alle. Massan annetaan vaikuttaa tunnin verran. Koska massa on rusehtavaa koko vaalennuksen ajan, ei lopputulosta pysty itse kuin arvailemaan. Vaikutusajan loputtua hiukset pestään ja niihin levitetään hoitoaine tavalliseen tapaan.


Omat hiukseni savivaalennettiin Espoon Iso Omenassa sijaitsevassa koko perheen kampaamossa Ompun Torpassa. Kampaamossa tehdään ekokampaamotöiden ohella myös tavallisia vaalennuksia ja värjäyksiä, joka varmasti madaltaa useiden ihmisten kynnystä astua paikkaan - mistään "hippiluolasta" ei siis todellakaan ole kyse! Tila on avara, valoisa ja upeasti, kierrätyshenkisesti, sisustettu. Kampaamosta voi löytää esimerkiksi aitoja heinäseipäitä, hauskat maitokärryt, pastellisävyin maalattuja vanhoja ovia sekä betoniharkkoja. Lisäpiristyksenä on useisiin peileihin kirjoitettu tai piirretty tussilla jotain mieltä piristävää. Kauniin ja persoonallisen sisustuksen lisäksi henkilökunta on osaavaa, iloista ja mukavaa. Käytetyt tuotteet ovat hyvin pitkälle kokonaan kotimaisia aina hiusväreistä shampoisiin ja muotoilutuotteisiin. Kampaamosta voi ostaa mukaansa esimerkiksi kotimaisen Flow Kosmetiikan shampoopaloja tai EkoPharman hius- ja kasvotuotteita, jotka ovat muuten varustettu luonnonkosmetiikkasertifikaatilla. Suurin osa kyseisten sarjojen tuotteista sopivat vegaaneille.

Palataanpa vielä kuitenkin hieman tuohon ekokampaamopuoleen, joka varmasti kiinnostaa monia blogini lukijoita. Ompun Torpasta on mahdollisuus saada koulutettujen ekokampaajien tekeminä kasvivärejä, jotka ovat täysin hapetteettomia ja, joiden ainesosat ovat 100%:sti luonnon omia raaka-aineita, luonnollisia savi- ja merileväpuhdistuksia esimerkiksi kirkastamaan omaa väriä tai poistamaan epäpuhtauksia sekä energialeikkauksia ja rentouttavia intialaisia päähierontoja - unohtamatta savivaalennuksia. Savivaalennuksiin käytettävä hapete on mahdollisimman puhdasta Suomessa valmistettua vetyperoksidia, joka tekee vaalennusmenetelmästä entistäkin ekologisemman.

Ekokampaamopuolen palvelut sopivat loistavasti esimerkiksi kemikaalittomuudesta ja ekologisesta ajatusmaailmasta kiinnostuneille henkilöille. Se on myös hyvä vaihtoehto sellaisille, jotka ovat saaneet tavallisista synteettisistä väreistä yliherkkyyksiä tai vakavia allergioita. Valitessasi luonnonmukaisen hoidon tai palvelun, säästät ainutkertaista luontoamme, saat uuden luonnollisen hehkun hiuksiisi ja vältyt ihmisille haitallisilta kemikaaleilta.

ENNEN
JÄLKEEN

Mutta nyt siihen lopputulokseen! Hiukseni vaalenivat ekokampaaja-Jennan käsissä kauniin ja luonnollisen vaaleiksi. Oma tunkkaisen tuhkainen värini muuttui raikkaaksi ja kiiltäväksi. Hiuksista tuli reilusti vahvemman tuntuiset ja silkkisen pehmeät. En tiedä oliko kyseinen lopputulos loistavien EkoPharman tuotteiden vai luonnollisemman ja ekologisemman savivaalennuksen ansiota, mutta väliäkös sillä, hiukseni ovat nyt jokatapauksessa kauniin elinvoimaisen näköiset. Suosittelen, lämpimästi!



Parturi-kampaamo ja ekokampaamo
Kauppakeskus Iso Omena, 2. kerros
Ark. 9-21 La 9-18 Su 12-18
Puh.  09-4289 3613
IG Ompun Torppa
Facebook Hiusfashion Ompun Torppa


*hiustenvärjäys saatu näkyvyyttä vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti