keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Tofuhalloumi - se toimii!

En ole syönyt halloumia kuin joitain kertoja elämässäni. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt vegaaniudesta johtuen jo useampia vuosia. Kyseinen juusto ei ole pyörinyt näinä vuosina mielessäni lainkaan eikä mielitekoja ole ollut. Ainoat kerrat, kun sen olen mieleeni saanut on ne kerrat, kun ympärillä olevat ihmiset ovat sitä grillanneet kesäiltoina tikun päässä nuotion yllä. Niinä hetkinä minä olen nauttinut grillattua tofua tai jotain ihan muuta ja nauttinut siitä täysin siemauksin.

Muistan halloumin olleen paistettuna mukavan rapeaa, kivasti narskuvaa ja jollain kummallisella tavalla ihanan suolaista. Maukasta yhdellä sanalla sanottuna. Mielipiteitä jakavaa, mutta omaan suuhuni silti sopivaa.


Kun loppukesästä tapasin pitkästä aikaa Jalotofun markkinointipäällikköä, hän vinkkasi minulle tofuhalloumista tiedustellessani uusia mielenkiintoisia käyttökohteita ja reseptejä tofulle. Olin toki lukenut kasviperäisestä tofuhalloumista jo useampaan kertaan internetin ihmeellisestä maailmasta, mutta omia kokeiluja en ollut keittiössäni tehnyt. Göran kehui kasviperäistä vastinetta erittäin maistuvaksi, toimivaksi ja testaamisen arvoiseksi innovaatioksi.

Ja olihan sitä vihdoin testattava tänään - näin useita kuukausia tuon keskustelun jälkeen! Joko arvaatte mitä mieltä kokeilusta olin?


Tofuhalloumi oli viedä jalat alta heti ensipuraisulla eikä ihmekään! Laadukkaasta ja markkinoiden parhaasta Jalotofun tofusta pahaa ei saisi tekemälläkään. Maussa toistuivat juuri ne maut mitkä muistelin halloumissa olevan - mukava suolaisuus, mutta kuitenkin raaka-aineen miellyttävä mietous. Mitään vertailukohtaa siihen "aitoon ja oikeaan" ei tietenkään ollut, mutta väliäkös sillä. Minulle riittää, kun ruoka hervottoman herkullista ja omia makunystyröitäni hellivää.

Asettelin rapeaksi paistetut ohuehkot tofuhalloumiviipaleet itsetehdyn porkkanaleipäsen päälle lehtikaalin, retiisisiivujen, maustekurkkujen ja paprikan kaveriksi. Makunautinto oli suorastaan tajunnanräjäyttävä, juuri niin loistava kuin sen toivoinkin olevan!

Tofuhalloumi tulee olemaan täällä taatusti kesän hittigrillattava kesän mökkireissuilla. Niitä odotellessa!


pst. oma tofuhalloumini syntyi TÄLLÄ RESEPTILLÄ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti