torstai 13. huhtikuuta 2017

Karkkimaisen makeat NOMNOM-hedelmäkuutiot


Käteni hapuaa lyhyen ajan sisään kuudetta kertaa rapisevaan pussiin. Leukaluiden lempeässä jauhannassa hienoutuvat pehmoiset ja karkkimaisen makeat NOMNOM-hedelmäkuutiot, jollaisiin en ole ennen törmännyt. Maku on niin aito - voimakkaasti hedelmäinen tai marjainen -, että ihan ihmetyttää. Ei erikoisia tai häiritseviä sivumakuja, ei tunkkaisuutta tai hampaisiin tarttuvuutta.

Uudet täysin luonnolliset NOMNOM-hedelmäkuutiot ovat uutuus vailla vertaansa. Ne saavat makunsa maukkaista luomuhedelmistä ja -marjoista eikä niihin ole lisätty mitään ylimääräistä. Massa on hyydytetty pektiinillä eikä pintaan ole sipaistu ikävää kerrosta mehiläisvahaa kuten useimpiin tämän tyylisiin hedelmänameihin on. Luomulaatuiset NOMNOMit ovat vegaanisia, gluteenittomia ja pähkinättömiä eikä niihin ole lisätty lainkaan sokeria.

Kuutiot - tai ehkä pikemminkin hedelmätyynyt - on pakattu veikeisiin 50 gramman pusseihin, joista punainen edustaa marjaista makua ja keltainen hedelmäistä. Pienehkön pakkauskokonsa ansiosta välipalaherkut kulkevat kätevästi mukana arjen askareissa vaikkapa taskuun tai käsilaukkuun jemmattuna. Hyvästi iltapäivän nälkäkiukku, treenien jälkeinen sokerivaje ja lasten epäterveelliset sokerikarkit. Näistä pitävät taatusti kaikki!

Vieläkö pääsiäisen herkut - ne paremmat sellaiset - on ostamatta? Nyt kipinkapin katsomaan josko omasta lähikaupasta löytyisi jo näitä!


pst. Kokeileppa kaataa näitä kulhoon karkkipäivänä - ovat niin herkullisia, että kukaan tuskin huomaa, etteivät nämä olekkaan tavallisia nameja!

*NOMNOMit saatu testiin Lejos Oy:ltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti