tiistai 30. elokuuta 2016

Rocky Road -raakasuklaa


Ystävät rakkaat, ettehän vaan vihaa mua? Otsikko on nimittäin hieman hämäävä. Rocky Road -palojeni koostumus ei ole täysin raaka vaikka otsikko kenties niin antaisi ymmärtää. Suklaa on tehty kuumentamattomista luomuaineksista, mutta täytteistä löytyy käsiteltyjä, ei raakoja, aineksia.

Rocky Road -paloihin tarvitset:

raakasuklaata / tummasuklaata
erilaisia lempilisukkeitasi

Valmista raakasuklaa tai sulata tummasuklaa vesihauteessa. Kun seos on sulanut, lisää joukkoon haluamiasi lisukkeita. Sekaan sopivat muun muassa erilaiset kuivatut hedelmät ja marjat, siemenet ja pähkinät sekä murot ja myslit. Voit sekoittaa vaikka kaikkia yhteen, mutta muista, että myös suklaan on hyvä maistua lopputuloksessa. Suosittelen myös huomioimaan, että raakasuklaa on tuhtia tavaraa jo ihan sellaisenaankin. Kun olet sekoittunut lisukkeet sulaan seokseen, valuta tai kaavi sula suklaamassa vuokaan. Nosta kylmään jähmettymään. Leikkaa paloiksi ja nauti!
Mikäli suklaata jää yli, säilytä palat jääkaapissa tai pakastimessa tiiviissä rasiassa ja nauti sieltä mieliteon tullen.

Omassa versiossani oli tällä kertaa kuivattuja mustikoita, puolukoita, hapankirsikoita ja mulperimarjoja. Rouskuvuutta suklaa sai rapeista hampunsiemenistä, 100%:sta riisimuroista ja kevyesti suolatuista auringonkukansiemenistä. Kermaisuutta toivat macadamiapähkinät ja kookoslastut. Koko komeuden kruunasivat pakastimesta napatut ja mukaan lisätyt villivadelmat. Loistavasti onnistunut herkullinen lopputulos!

pst. suosittelen valmistamaan (raaka)suklaan itse, jotta saat juuri sellaista suklaata kuin haluat ja paremmilla ravintoarvoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti