torstai 16. heinäkuuta 2015

[RAW] Vaniljainen kookosvoi

Muistan lapsena kuinka äitini söi Bounty-patukoita. Patukoita, joiden sisus on valkoinen ja täynnä kookosta. Hieman mureneva ja rouheinen. Vahvasti kookokselle tuoksuva.

Minä saati sitten siskonikaan emme piitanneet noista patukoista. Jopa inhosimme niitä. Saatoimme mielessämme miettiä, että kuinka kukaan voi syödä mitään Bountyjen kaltaista. Hyi yök - se oli reaktiomme. Samaa mieltä taitaa edelleen olla siskoni.

Sittemmin olen itse ihastunut kookoksen vahvaan ja kermaiseen makuun. Vai olisiko rakastunut kuitenkin paremmin kuvaava sana? Kaikki missä on kookosta maistuvat minulle. Oli se sitten riisikakut kookosöljyllä, kookosöljyssä popatut popparit, aamupuuron päälle heitetyt kookoshiutaleet tai pannulla paahdetut kookoslastut - oli se sitten mitä vain, minä saletisti tykkään. Ja vielä kun makunautintoon lisää ripauksen suolaa, niin aijjjai.

Kookoksen himosta tämäkin resepti syntyi. 


Vaniljaiseen kookosvoihin tarvitset:
kookoshiutaleita/-lastuja*
vaniljajauhetta*

Kaada haluamasi määrä kookoshiutaleita tehosekoittimen kannuun tai sauvasekoittimen kulhoon. Sekoita kunnes tuloksena on pehmeän sileää kookosvoita. Jos koneesi alkaa kuumentua, pidä hetki taukoa ja jatka uudelleen. Aikaa kyseiseen operaatioon ei mene varmasti kymmentä minuuttia kauempaa, jos sitäkään. Tehokkaalla vehkeellä kyse voi olla ihan muutamasta minuutista. Mausta kookosvoi lopuksi laadukkaalla vaniljajauheella. Säilytä seos mieluiten viileässä

Parhaita lisukkeita vaniljaiselle kookosvoille ovat mielestäni kohmeiset banaani- ja ananaspalat, mutta mikään ei estä käyttämästä tätä esimerkiksi raakapatukoiden, smoothieden tai raakakakkujen pohjana. Kokeile ja ihastu - ja taatusti muuten ihastut! 


*Reseptissä käytetty keittiöni vakiasukkaita, eli Makrobioksen kookoslastuja ja Rapunzelin vaniljajauhetta. Kumpaakin on saatavilla Ruohonjuurista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti