maanantai 18. maaliskuuta 2013

Esteettisyys on katsojan silmissä

Nyt mä tein sen! Ensimmäistä kertaa gluteenitonta leipää isomman kuin kerta-annoksen ja se kyllä kannatti. Inspiraation lähteenä toimi jauhojämät, joita on kertynyt kaappien nurkkiin. Myös mummini tekemä omenahillopurkki ammotti lähes tyhjyyttään, joten viimeisetkin lusikalliset oli käytettävä, mihinkäs muuhun kuin taikinaan. Ripaus kanelia ompun seuralaiseksi ja makupari oli valmis. Kuvissa näkyvien ainesten lisäksi puolen litran taikinassani oli psylliumia, perunakuitua, oliiviöljyä, kuivahiivapussi ja suolaa (se nimeämätön kasa lautasen keskellä). Määristä mulla ei oikeastaan ole sen enempää tietoa kun, että quinoajauhoja oli 2dl, mantelijauhoja 3dl, perunakuitua 1dl, siemeniä 1,5dl ja loput kauraleseitä- ja jauhoja. Herkkuleipäni hipoo maullaan lähes täydellisyyttä. Höyryävän tuoreiden leipäsiivujen kanssa nautin Keijua, sitä tummansinistä, joka suli ihanasti siihen päälle muodostaen pienehkön lätäkön ;). Vihannekset söin erikseen, koska leipä ei todellakaan tarvinnut päällensä muuta margariinin lisäksi. Nauttikaahan kuvista niin mä nautin pari siivua leipää lisää! :)


5 kommenttia:

  1. Leivoin myös gluteenitonta leipää tänään :) Taikinassa oli 4 dl luomu gluteenitonta kaurapuuroa (noin 1.5 dl kypsentämättömänä), n.2 dl vettä, tattarijauhoja (määrää en tiedä, kun laitoin sitä pikkuhiljaa lisää sen mukaan, miltä taikina vaikutti), n.2 dl porkkanaraastetta, noin rkl auringonkukansiemeniä, noin rkl kuivattua timjamia, 1 tl suolaa, 1 rkl siirappia ja pari ruokalusikallista ruokaöljyä. :) Tuli todella hyviä leipiä, vaikka sämpylät eivät kohonneetkaan ihan hirveästi vaan levisivät sivuille. :) Ensi kerralla ajattelin kokeilla tehdä sämpylät silikonisissa muffinivuuissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja yksi kuivahiivapussi tietysti!

      Poista
    2. Kuulostaa hyvältä! Tattarijauhoja mulla ei tällä hetkellä olekkaan kotona, joten täytyypi niitä taas hankkia. Voisi sitten kokeilla tolla ohjeella! :) Tattari ja kaura, mmm <3

      Poista
    3. Tattari ja kaura on kyllä todella hyvä yhdistelmä! Tattari yksinään on mielestäni niin tylsän makuinen, että kaipaa kyllä jotain rinnalleen. :)

      Poista
  2. Ihanaa, kun juuri äsken löysin blogisi! Super kivoja reseptejä sekä ohjeita. Kuvatki on tosi upeita ja laadukkaita! Tällaista blogia passaa lukeakin, varma lukijasi! Jatka vaan samaan malliin!

    - Liisi :)

    VastaaPoista