sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Hymy, joka ei hyydy

Istun tässä ylioppilaslakki päässä ja hymyilen. Siihen mulla on syytä vaikka ylioppilastodistuksestani ei todellakaan löydy ainuttakaan L:ää tai edes E:tä. Kuitenkin valmistuin ylioppilaaksi ja sain suoriuduttua kaksoistutkinnosta, jonka toinen osa valmistui jo 1,5 vuotta sitten. Oon ylpeä itestäni, niin ylpeä, että en osaa edes sanoin kuvailla. Vaikka alotinkin kaksoistutkinnon 2008, en olisi uskonut tätä päivää tulevan. Lukiotunneilla tuli alussa käytyä aina, mutta loppua myöten motivaatio laski paljonkin ja tunneilla kävin harvakseltaan. Mutta tässä istun nyt tämä lakki päässä ja pakko vaan todeta, että ei tämä ilman työtä tässä päässä nyt ole. Kiitos ihanien interrail-reissujen ja matkustelun, joiden avulla tämä mahdollistui. Englanti oli siis se, joka pitkästytti valmistumistani ja sainkin suoritettua englannin nyt viimeisellä, kolmannella kerralla. Tässä teille kuvia ihanasta päivästäni, joka tulee varmasti muistumaan aina! Tarjoilut olivat kaikki vegaanisia ja tekemiäni, mutta kahvinjuojille ostin luomu kevytmaitoa, koska en tiennyt kelpuuttaisiko kaikki kasvimaidon. Tarjottavina oli riisipiirakoita, tomaatti-parsa-paprika-piirakkaa, pastasalaattia, crackereita ja mamin tekemää hummusta, maapähkinävoita ja pähkinäisiä pipareita, mantelijauhoista ja taateleista tehtyjä palleroita, marjaista toffeeta (daimin tyylistä) ja lapsia varten luomukarkkeja, tummaa suklaata ja pikkuporkkanoita.


2 kommenttia:

  1. Isosti onnea!
    Kaunis olet ja mekko sopii sulle kyllä täydellisesti.
    Voi vitsi mitä herkkuja olet tarjonnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Pakko vielä tosta mekosta sanoa, että se on kirpparilöytö syksyltä ja hintakin oli aivan naurettavan edullinen, joko 4€ tai 5€. Ajattelin heti sen nähtyäni, ett laitan sen varmasti päälle silloin jos/kun musta tulee ylioppilas :)

      Poista